Luovutetaan vain valmis kohde

Työntekijätarinat: kirvesmies Jarkko

Kun Jarkko Väisänen astuu Kuopiossa työmaalle klo 7.00 aamulla, ei häntä tarvitse ohjeistaa – vuosien kokemus ja tavoitteellinen asenne ohjaavat tekemistä. Ja kokemusta todella on: Jarkko on ollut KUMONIn palveluksessa jo lähes 18 vuotta. Hän on kirvesmies eli timpuri, joka ei pelkää haastetta eikä ylitöitäkään silloin, kun aikataulu painaa päälle. Vaikkakaan ylitöitä ei juuri KUMONIlla tehdä.

Jarkko löysi rakennusalalle hieman sattumalta. ”Peruskoulun jälkeen ei ollut tarkkaa suuntaa mielessä, joten rakennusala Mikkelin ammattiopistossa tuntui hyvältä vaihtoehdolta.” Sukulaismiehen kautta KUMONIlle päätynyt Jarkko ei ole katunut valintaansa, vaikka hänen lapsuudenkodissaan Lapissa ei rakennettu, vaan tehtiin metsätöitä ja poronhoitoa.

Jarkon motto: ”Ei luovuteta kuin valmis kohde!”

Töitä tavoitteellisesti ja siististi sisätiloissa

Työssään timpurina Jarkko nauttii erityisesti siitä, että saa tehdä monipuolisia korjausrakentamisen töitä siisteissä sisäolosuhteissa. Valutyöt, pohjatyöt ja seinärappauksetkin ovat tulleet tutuiksi. Nykyisin työmaat ovat siistejä ja pölynhallinta huipputasoa. ”Ei tarvitse enää silmämunat kiiluen huhkia pölypilvessä.”

Kun puhutaan motivaatiotekijöistä, on raha tietysti merkittävässä roolissa, mutta tärkein on hyvin tehty työ ja aikataulun pitäminen. ”Paras fiilis tulee, kun saa projektin valmiiksi ajallaan, näkee kättensä jäljen ja tietää tehneensä hyvää työtä.” Vaikka vastaava mestari onkin virallisesti työmaan vetäjä, Jarkko myöntää, että KUMONIn itseohjautuva ja kokenut työntekijöiden tiiimi pitää myös huolta aikataulussa pysymisestä.

Yllättävä laasti ja unohtumattomat yöt

Pitkän uran aikana Jarkko on oppinut myös sen, ettei työ opeta koskaan täysin valmiiksi. Esimerkiksi kerran tuttu ja turvallinen laasti käyttäytyi yllättäen aivan odottamattomalla tavalla. Kävi ilmi, että valmistaja oli muuttanut koostumusta kaikessa hiljaisuudessa. ”Yhtäkkiä se kovettui ennen kuin ehti työstämään. Siinäpä sitten tehtiin lisähommia kovettuneen laastin kanssa.”

Mieleenpainuvimmat hetket liittyvät niihin harvoihin, mutta intensiivisiin iltoihin, kun työmaata on viimeistelty puolille öin. Vaikka väsyttää, onnistunut lopputulos palkitsee!

Tiimi, jossa ei anneta periksi

Jarkko kuvaa työyhteisöään hyvähenkiseksi ja sitoutuneeksi. Kaikki tekevät töitä tavoitteellisesti. ”Ei luovuteta kuin valmis kohde!” on Jarkon kiteytys tiimin hengestä.

KUMONIn arvoista tärkeimmäksi Jarkko nostaa rehellisyyden ja avoimuuden – asiakkaille ei luvata liikoja, mutta se mikä luvataan, myös tehdään.

Lapin poika, penkkiurheilija ja yllytyshullu

Työpäivän jälkeen Jarkko rentoutuu liikunnan parissa, juosten tai pyöräillen. Padel jäi toistaiseksi tauolle pienten vammojen vuoksi, mutta heittäytymisen halu ei ole kadonnut. ”Jos joku ehdottaa päivän reissua Lappiin Karhunkierrokselle, minä hyppään autoon saman tien.” Tämä itsensä haastaminen on näkynyt muun muassa puolimaratonien juoksemisena ja nousuna Ruotsin korkeimmalle huipulle, Kebnekaiselle.

Jarkko on myös intohimoinen penkkiurheilija: KalPan ja KuPSin ottelut kuuluvat ohjelmaan, ja talvisin hän seuraa erityisellä mielenkiinnolla ampumahiihtoa.

Hauskoin yllättävä fakta? Jarkko on kaukaista sukua Suomen pisimmälle miehelle, Väinö Myllyrinne oli 2,48 metriä pitkä. ”Valitettavasti se mitta ei periytynyt minulle”, Jarkko naurahtaa.

Astronauttihaaveita ja raksafutisuhoa

Lapsena haaveena oli ehkä poliisin ammatti, mutta se ei konkretisoitunut. Jos Jarkko saisi päivän olla kuka tahansa, hän valitsisi olla astronautti. ”Kävisin vaihtamassa sen Amerikan lipun kuussa vaikka Suomen lipuksi.”

Lopuksi tavoitteellinen Jarkko lähettää päättäväiset terveiset Kuopioon:
”Tämän kesän tavoitteena on raksafutiksen mestaruus!”


Tutustu yrityksemme tarinaan täällä.

Lue työntekijätarina kustannuslaskija Teemusta täältä.