Arvostettu KUMONI
KUMONI Oy on korjausrakentamiseen ja erityisesti putkiremontteihin erikoistunut rakennusalan yritys. Reilussa kahdessakymmenessä vuodessa yritys on noussut yhdeksi arvostetuimmista yrityksistä linjasaneerauksien eli putkiremonttien toteuttajana. Liike-, toimitila- ja ketjurakentamisesta vastaa Maistra Oy.
KUMONIn kasvumatka
Korjausrakentamiseen ja erityisesti LVIS-saneerauksiin erikoistunut KUMONI Oy on Kuopiossa v. 2002 perustettu perheyritys ja on toiminut Pohjois-Savon lisäksi myös Turussa sekä nykyään pääkaupunkiseudulla (vuodesta 2021). Toistaiseksi viimeisin etappi KUMONIn kasvumatkalla on liike-, toimitila- ja ketjurakentamiseen erikoistuneen Maistra Oy:n osakekannan hankkiminen 2022.
Taloyhtiöiden linjasaneerausten lisäksi keskitymme erilaisten peruskorjausten ja liike- ja toimitilamuutosten korjausrakentamiskohteisiin. Reilussa parissa kymmenessä vuodessa on suhteemme putkiremontteihin syventynyt hiljalleen rakkaudeksi. Halu kehittää ja tarjota ketterämpiä ja toimivampia ratkaisuja on tehnyt meistä halutun ja luotetun toteuttajan sekä kumonilaisten luottaman ja arvostaman työnantajan. Tällä hetkellä KUMONI-yhtiöt työllistävät noin 80 henkilöä.
- Perustettu 2002
- Laajentuminen Turkuun 2017
- Laajentuminen Helsinkiin 2021
- Maistra Oy tytäryhtiö 2022
Toteutamme korjausremontit tavalla, johon taloyhtiöiden isännöitsijät ja osakkeenomistajat ovat tyytyväisiä. Toimintatapamme perustuvat osaavaan henkilöstöön ja erityisesti huolelliseen projektien suunnitteluun. Olemme tehneet LVIS-saneerauksia jo yli 4500 asuntoon, ja asiakkaillemme tuntuu maistuvan se, että urakkamme valmistuvat luvatussa aikataulussa ja laadultaan erinomaisina.
Asiakkaidemme kommentteja
KUMONIn arvot
Asiakastyytyväisyys
Rakennamme onnellisia asukkaita. Panostamme työn laatuun ja siihen, että kohteet valmistuvat ajallaan. Kunnioitamme asiakkaidemme omaisuutta ja haluamme ylittää meille asetetut odotukset. Huolehdimme, jottei sinun tarvitse.
Yhteishenki
Yhdessä kaikki onnistuu. Meillä on välittävä työyhteisö, jossa yhteisöllisyys, yhteishenki ja huumori kukoistavat. Meillä on turvallista kasvaa ammattilaiseksi, ja tarjoamme mahdollisuuden ammattitaidon jatkuvaan kehittämiseen.
Ammattimaisuus
Työskentelemme ammattimaisesti ja vastuullisesti huomioimalla työn laadukkuuden sekä työturvallisuuden, ympäristönäkökulmat ja sidosryhmät. Sujuva ja toimiva vuorovaikutus työyhteisössämme on tärkeä osa ammattimaisuuttamme, ja tämä välittyy myös asiakkaillemme.
Edelläkävijyys
Olemme edelläkävijöitä työturvallisuudessa sekä uusien työmenetelmien ja työvälineiden hyödyntämisessä. Haluamme jatkuvasti kehittyä. Olemme edelläkävijöitä laadussa; tämän varmistamme sertifioidusti ISO 9001 -laatujärjestelmällä ja ISO 14001 -ympäristöjärjestelmällä.
Olemme keskittyneet alusta lähtien siihen, että tekisimme koko ajan paremmin. Taloyhtiökohteissa menemme ihmisten koteihin, joten työmme on pitää asukkaat hyvin informoituna projektin vaiheista. Ihmisten lisäksi työ on luottamustyötä myös rakennuttajaa, yhteiskuntaa ja ympäristöä kohtaan. Toimintaamme ohjaa jokaisessa projektissa laatu- ja ympäristösertifikaatit ISO 9001 ja ISO 14001.
Sanotaan, että vastuullisuus alkaa siitä, mihin laki loppuu. Tahdomme olla vastuullinen toimija, joka huomioi toiminnassaan ihmiset, ympäröivän yhteiskunnan ja ympäristön.
Edelläkävijyys toiminnan ytimessä
KUMONIn hallituksen puheenjohtaja Pasi Pitkänen on ollut mukana vaikuttamassa rakennusalan kehitykseen muun muassa toimimalla Talonrakennusteollisuus ry:n hallituksessa sekä Itä-Suomen piirin hallituksen puheenjohtajana jo peräti 12 vuotta. Lisäksi Pitkänen on toiminut muun muassa Kuopion Yrittäjien puheenjohtajana. Aktiivisuudella pysyy kiinni alan uusimmassa tiedossa, mikä puolestaan näkyy KUMONIlla työn jäljessä ja tekemisessä.
– Kun on ollut ensimmäisten joukossa kuulemassa alan kehitykseen ja muutoksiin sekä tutkittuun tietoon ja lainsäädäntöön liittyvistä asioista, on samalla päässyt vaikuttamaan myös alan tulevaisuuteen ja jopa kansantalouteen. Näitä oppeja olemme hyödyntäneet KUMONIssa, ja näin varmistaneet paikkamme alan edelläkävijänä: asiat oikein tekevänä, innovatiivisena yrityksenä, Pitkänen summaa.
Sekä Pitkänen että Karhapää tunnetaan kumonilaisten keskuudessa työntekijöihinsä luottavina osaajina, jotka antavat vapautta ja vastuuta. Yhdessä osaavan henkilöstön kanssa KUMONIsta on kehittynyt yksi kotimaan arvostetuimmista tekijöistä.
Sertifikaatit ISO 14001 ja 9001
KUMONIn toimintaa ja myös päätöksentekoa ohjaa sertifioitu johtamisjärjestelmä. Tämä tarkoittaa, että laatu ja ympäristövastuullisuus ovat kaiken toiminnan ytimessä.
Luotettava kumppani
KUMONI on saanut Luotettava Kumppani® -luottamusmerkin. Tämä Vastuu Groupin myöntämä digitaalinen tunnus kertoo, että yritys on hoitanut tilaajavastuulain mukaiset velvoitteensa esimerkillisesti ja pitkäjänteisesti. Luottamusmerkki perustuu yrityksen dokumentoituun historiadataan ja se myönnetään vain yrityksille, jotka ovat täyttäneet velvoitteensa erinomaisesti useiden vuosien ajan. Merkin taso: yli 10 vuotta, tekee siitä poikkeuksellisen vahvan osoituksen yrityksen luotettavuudesta ja vastuullisuudesta.
Rakennusteollisuus RT jäsen
KUMONI haluaa olla mukana vaikuttamassa sekä sitoutunut kattojärjestön sopimuksiin, ja näin ollen kuuluu Rakennusteollisuus RT:n jäsenyrityksiin. Yrityksen omistaja Pasi Pitkänen on toiminut Rakennusteollisuus RT:n Itä-Suomen Talonrakennusteollisuuden hallituksen puheenjohtajana 12 vuotta. Hän on toiminut myös Suomen Rakennusteollisuuden hallituksen jäsenenä kaksi vuotta.
