Työntekijätarinat: Vastaava työnjohtaja Henrik

Henrik Leinonen – Vastaava työnjohtaja, KUMONI Oy Kuopio

Henrik

Henrik Leinonen aloitti uransa KUMONIlla toukokuussa 2018, ja seitsemän vuotta myöhemmin hän toimii vastaavana työnjohtajana. Rakentaminen on ollut Henrikin kiinnostuksen kohde jo nuoresta – lukio-opintojen ohella hän suoritti talonrakentajan perustutkinnon kaksoistutkintona.

Lapsuuden haaveammatit: taksikuski, rekkakuski tai maanviljelijä jäivät, kun rakennusala nappasi mukaansa. Opintopolku jatkui kaksoistutkinnon jälkeen Savonia Ammattikorkeakoulussa rakennusinsinöörin opinnoilla, vaikka maanpuolustuskorkeakoulukin oli vaihtoehtona. Rakennusala kuitenkin vei voiton – ja Henkan mukaan edelleen on oikea valinta. Tällä hetkellä hän täydentää osaamistaan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon parissa.

Monipuolinen työnjohtajan arki ja asiakkaiden kiitokset motivoivat

Henrik päätyi KUMONIlle aikoinaan opiskelukaverin suosituksesta, ja vakituinen paikka löytyi, kun aiempi työ Skanskalla ei sitä tarjonnut. KUMONIlla hän arvostaa työnantajan tukea jatkuvaan kehittymiseen ja lisäkouluttautumiseen.
Vastaavan työnjohtajan arki on vaihtelevaa: työpäivä alkaa jo 6.30 kahvipannun lataamisella, ja päivän mittaan Henrik liikkuu työmaalla valvomassa töiden etenemistä, tarkistaa laskuja ja seuraa aikatauluja. Aamulla riittää lyhyt läpikäynti työntekijöiden kanssa päivän tehtävistä, koska KUMONIn työmailla työntekijät ovat vahvoja ammattilaisia ja hyvin itseohjautuvia. Työpäivät päättyvät useimmiten klo 15.30, mutta joskus, onneksi harvemmin, hommat jatkuvat pidempäänkin. Työnkuvaan mahtuu viranomaisyhteistyötä, työkavereiden IT-tukena olemista ja ennen kaikkea ihmisten kohtaamista. Henkkaa motivoi kilpailukykyinen palkka, rento työilmapiiri ja asiakkailta saatu kiitos.

Yksi mieleenpainuva hetki Henrikin uralla oli, kun Kuopiossa v. 2022 putkiremontin läpi käynyt taloyhtiön osakas lahjoitti hänelle Lignell & Piispasen Metsägin-pullon kiitoksena kaikkien aikojen sujuvimmasta saneerauksesta. Heillä oli kuulemma ollut kokemusta muissa taloyhtiöissä toisten rakennusliikkeiden toteuttamista putkiremonteista ja tämä KUMONIn toteuttama, Henrikin johdolla, sujui ylivoimaisesti parhaiten!

Rento työilmapiiri, asiakaslähtöisyys ja tilannekomiikkaa

Henkka kuvailee KUMONIn työilmapiiriä rennoksi ja avoimeksi: ”Viestit kulkevat molempiin suuntiin, ja työkavereita autetaan.” Yrityksen asiakaslähtöisyys näkyy hänen mukaansa kaikessa tekemisessä: joustetaan, kuunnellaan ja autetaan.

Työmaan tilannekomiikka ja tyhmät vitsit pitävät iloa yllä. Vapaa-ajalla Henrik rentoutuu mieluiten perheen parissa, ilman aikatauluja. Harva tietää, että hän vietti lapsuutensa Ruotsissa, Göteborgissa, missä isä työskenteli Volvolla. Kanalintujen metsästys ja moottoripyörät ovat lähellä sydäntä ja vievät ajatukset helposti pois työkuvioista. Jos Henkka saisi olla päivän ajan kuka vain, hän valitsisi: “Olla ihan oma itseni.” Henrikin terveiset asiakkaille ja seuraajille helteiseltä työmaalta (noin + 30 astetta) ovat yksinkertaiset mutta sydämelliset:

“Tsemppiä kesään!”




Lue Jerryn työntekijätarina täältä

Lue Teemun työntekijätarina täältä

Lue Jarkon työntekijätarina täältä