3.3.2016

Kuopion Monirakennus on nyt KUMONI

Osana laajentumissuunnitelmaa Kuopion Monirakennus uusii yritysilmettään ja näkyy jatkossa nimellä Kumoni. Toimitusjohtaja Pasi Pitkänen on uuteen nimeen ja ilmeeseen tyytyväinen: ”Meistä on jo pitkään puhekielessä käytetty nimeä Kumoni ja siksi uusi nimi on helppo omaksua. Toisaalta uusi nimi on helpompi käyttää muualla Suomessa toimittaessa. Juuremme ovat kuitenkin Kuopiossa ja se on uudenkin nimen taustalla.”

Kumoni on korjausrakentamiseen erikoistunut rakennusliike, joka on toiminut Kuopion seudulla jo vuodesta 2002. Taloyhtiöiden putkisaneerauksissa yhtiö on merkittävä toimija Kuopion alueella. Lisäksi Kumoni on peruskorjannut useita merkittäviä julkisia kohteita kuten Ortodoksinen Kirkkomuseo, Kuopion Kauppahalli ja Alavan kirkko.

Seuraavaksi yhtiö on laajentumassa muihin kaupunkeihin. Toimitusjohtaja Pasi Pitkäsen mukaan asukkaat huomioon ottavalla, laadukkaalla korjausrakentamisella näyttää olevan kasvavaa kysyntää ympäri Suomen. Yhtiö käy parasta aikaa neuvotteluja yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien kanssa useissa kaupungeissa ja ensimmäiset avaukset Kuopion ulkopuolella tullaan näkemään lähikuukausien aikana.

Muutamia viikkoja sitten uutisoitu tarjonnan laajentaminen viemärien massaukseen vauhdittaa myös osaltaan kasvua ja laajentumista. Erilaisissa kohteissa toimivat eri menetelmät ja on asukkaiden edun mukaista valita kuhunkin kohteeseen toimivin tapa.  Työpäällikkö Kai Seppänen painottaa myös asiakaspalvelun tärkeyttä korjausrakentamisessa: ”Kun menemme ihmisten koteihin, on jokaisen työntekijän tärkeää ymmärtää että olemme palveluammatissa”, toteaa Seppänen.